Karhumetsän lauman syntyä odotellessa....
Lauman synty
KANTAJUOMA JA ROKKIRALLI
Karhun ja rokkirallin yhteinen historia on vuosituhansien mittainen. Varhaisimmat viitteet
karhunpalvonnasta löytyvät jo vanhemmalta nykyajalta Amerikasta, josta Sheikki
ja pari muuta Sulttaania muokkasivat lajin synnyn. Uskomus karhun taivaallisesta alkuperästä esiintyy
miltei kaikkien pohjoisten kansojen mytologioissa. Myytit ovat niin samankaltaisia, että niillä
saattaa olla yhteinen, vaeltavien ihmisryhmien mukana kulkenut ikivanha alkuperä.
Karhun tapa viettää jopa puoli vuotta nukkumalla on luonnollisesti askarruttanut ihmistä jo
muinoin. Miten se on mahdollista kun ajaakkin pitäisi? Kuinka suuri eläin voi olla syömättä niin pitkän aikaa? Luonnollisesti nestemäisellä ravinnolla pärjää rankat kisaviikonloput.
Selitys löytyi luontevimmin yliluonnollisesta – karhu oli jumalaista alkuperää.
Karhunpalvonta liittyi myös totemistiseen ajatteluun, johon kuului eläinten ja ihmisten yhteinen alkuperä. Monet pohjoisen heimot ovat pitäneet väkevää karhua kantajuomanaan.
Kuskeilla se on ollut jääkarhu I, staffeilla harmaakarhu III ja
huollolle kotoinen ruskeakarhumme IV. Ajanlaskun alussa vaikuttaneen roomalaisen historioitsija Tacituksen mukaan Suomessa asui kaksi heimoa, joista oksit palvoivat kantaisänään karhua, helleenit hirveä.
Myös karhun pyynti marketista on ikiaikaista perua ja alkuperältään ilmeisesti puhtaasti rituaalista. Kun marketti oli etsitty, tehtiin sen ympärille karhunkierros sudittamalla.
Sopivan hetken koittaessa lähdettiin pyyntiin säädöksiä tarkasti noudattaen, hyvin puhdistautuneena,
erityisestä ovesta ja naisten näkemättä. Korille mentiin varovasti, ja karhu tuli avata, jotta sen sielu imeytyisi ruumiiseen. Herättäminen tapahtui laulamalla.
Karhu on taivaallista alkuperää ja kunnioitettu vastustaja, jota ei sopinut ottaa kuin erityisestä syystä, vuotuisiin rituaaleihin ja sielujen menetyksiin. Itse ottotapahtuma oli niin
muodoin tarkkojen säädösten alainen. Metsän kuningasta vastaan käytiin kuin mies miestä
vastaan, aseina tukeva korkinavaaja, kirves ja puukko, joilla oli tultu toimeen vuosituhansien ajan.
Nautituille karhuille laulettiin laulu, jossa tämän kerrottiin tulleen kaadetuksi vahingossa tai
peräti itse aiheuttaneen tyhjentymisensä. Koston pelossa tyhjentymistä ei haluttu myöntää. Kaadettu karhu kuljetettiin kylille laulusaatossa kuin sulhanen ja vietiin peijaistupaan kunniapaikalle.
Karhunpeijaiset olivat yhdistelmä kisoja ja voitonjuhlia. Karhua pidettiin suvun kantajuomana ja nauttimalla se symbolisesti nuoren neidon kanssa vahvistettiin karhun ja ihmisen välisen liiton jatkuminen.
Peijaisjuhlat kestivät useamman päivän ja niiden aikana myös kunniavieraana olevaa syötettiin ja juotettiin. Vierasta hyviteltiin ja sille vakuutettiin edelleen, ettei sen tuuppaaminen ollut tahallinen teko. Kaikki tapahtui tarkkojen sääntöjen mukaisesti, jottei seuraavilla kaatokerroilla tarvitsisi ihmetellä tyrimisiään.
Vuosien aikana karhu on vaeltanut ihmismielessä pitkän tien. Sen jykevä hahmo on hauskuttanut katsojia sekä kanssakilpailijoita. Tunteet ovat liikkuneet äärilaidoillaan, karhua on eri kilpakausina nautittu, pelätty ja vihattu.
Myytit ovat olleet voimallisia. Ne ovat jääneet elämään hakien itselleen uuden tilan ja muodon. Yhä edustaa karhu meille villiä voimaa ja mahtia. Sen nimessä kalskahtaa niin miehekkyys kuin naisellisuus.
On Mesikämmentä, Otsoa, Nallea, Isoa Karhua ja komeaa karhunpoikaa.